Kiipeilyharjoittelun ohjaus, jatkoryhmä

Kurssilla perehdytään kiipeilyharjoittelun perusteisiin. Kurssilla tehdään esimerkkiharjoituksia sekä käydään läpi teoriaa kestävyyden, perusvoiman, maksimivoiman sekä voimakestävyyden harjoittelusta. Lisäksi kurssilla keskitytään jokaisen kiipeilijän tekniikan heikkouksiin ja vahvuuksiin. Tavoitteena on, että kurssin jälkeen osallistujilla on valmiudet oman harjoitteluohjelman suunnitteluun.

Kurssikertoja on 5 ja yksi kerta kestää kolme tuntia. Yhteensä kurssin aikana opetusta on siis 15 tuntia. Kurssi järjestetään Kiipeilyareenalla ja toteutetaan yhdessä Kiipeilyareenan ammattitaitoisten ohjaajien kanssa. Kurssin vastuuohjaajana toimii Kuutti Huhtikorpi. Sisäänpääsymaksu Kiipeilyareenalle maksetaan erikseen.

Kurssille otetaan kuusi osallistujaa. Kurssin hinta on 170 €.

 

———————————————————————————————————————————–

Kurssille osallistumisen peruminen on mahdollista vähintään 8 päivää ennen kurssin alkamista. Peruutuksesta veloitamme 10 € käsittelymaksun ja palautamme loput kurssimaksusta. Jos osallistuja joutuu keskeyttämään kurssin tai ei pääse osallistumaan jollekin kerralle, osallistumismaksua ei pääsääntöisesti hyvitetä.

Kurssit toteutetaan yhteistyössä Kiipeilyareenan kokeneiden kouluttajien kanssa ja ne on tarkoitettu vain Kiipeilyurheilijoiden jäsenille. Sisäänpääsymaksu Kiipeilyareenalle maksetaan erikseen. Kursseja ei laskutuksellisista syistä pysty maksamaan liikunta- tai kulttuuriseteleillä, mutta niitä voi käyttää Kiipeilyareenan sisäänpääsymaksuihin.

Yhteyshenkilöinä toimivat Kiipeilyurheilijoiden kurssivastaavat Irene ja Pasi / kurssit@kiipeilyurheilijat.fi

kiipeilyurheilijat