Ladataan Tapahtumat

Kalliokiipeilykurssi Olhavalla 22.-23.8.

« Kaikki Tapahtumat

22.8.2020

La 18.5.-19.5.2019

Tällä kahden päivän mittaisella kurssilla tutustutaan kalliokiipeilyyn lajina, opetellaan erilaisia ulkokiipeilyyn liittyviä taitoja ja ennen muuta kiivetään paljon. Tavoitteena on, että tämän viikonlopun jälkeen osanottajat pystyvät omin päin turvallisesti harrastamaan yläköysikiipeilyä myös korkealla luonnonkalliolla sekä kiipeämään toisena useamman köydenpituuden reittejä.

Päivien aikana käydään läpi yläköysiankkureiden rakentaminen, laskeutuminen, yläköysikiipeilyn toteuttaminen korkealla (yli 50 m) seinällä sekä kiivetään ainakin yksi pitkä reitti kahdessa osassa. Kurssilla kiivetään Olhavan klassisimpia reittejä, ja osallistujat saavat henkilökohtaisia kiipeilytekniikkavinkkejä. Kurssilla kiivettävät reitit ovat noin 5b-6b tasoisia.

Olhavan kallio Repoveden kansallispuistossa on Suomen hienoin kalliokiipeilypaikka. Seinät nousevat 50 metrin korkeuteen, osittain suoraan lammesta. Kiipeilypaikalle on noin kolmen kilometrin kävelymatka parkkipaikalta hyvää tietä pitkin.

Kurssin aikana voi asua teltassa Olhavan lammen äärellä tai vaihtoehtoisesti Lomakeskus Orilammen Majalla (https://www.orilampi.com/majoitus). Orilammella on tarjolla monipuolisesti majoitusvaihtoehtoja.

Tarkempaa tietoa kurssista lähetetään osallistujille sähköpostitse lähempänä kurssin ajankohtaa.

Kurssille otetaan 2 osallistujaa.

Kurssin toteuttaa Vuoristoretket ja kouluttajana toimii joku meistä: Petter, Tiina, Rasse tai Sami M.

Hinta 265 € (norm. 295 €) sisältää:

  • 2 kurssipäivää Olhavalla, Repoveden kansallispuistossa (kuljetukset omalla kustannuksella)
  • Kaikki tarvittavat ulkokiipeilyvarusteet (paitsi kiipeilykengät ja -valjaat)

Lisätietoja kurssista antaa Petter Reuter, petter@vuoristoretket.fi / 040 562 2193

Ilmoittautuminen: Kurssille ilmoittaudutaan maksamalla kurssimaksu (265 €) ja laittamalla sähköpostia osoitteeseen petter@vuoristoretket.fi

Saaja: Vuoristoretket

Tilinumero: FI24 6601 0001 1788 54 (Ålandsbanken)

Viesti: kurssin nimi, päivämäärä, oma nimi (Etunimi Sukunimi)

Peruutusehdot: Jos osallistuminen perutaan aiemmin kuin 15 vrk ennen tapahtumaa, palautetaan koko hinta vähennettynä 30 € toimistokuluilla. Mikäli osallistuminen peruutetaan 4-14 vrk ennen tapahtumaa, veloitetaan puolet hinnasta. Mikäli osallistuminen peruutetaan 0-3 vrk ennen tapahtumaa, veloitetaan koko hinta.

Tiedot

Päivämäärä:
22.8.2020

Järjestäjä

Vuoristoretket
Puhelin:
+358 40 5622193
Sähköposti:
petter@vuoristoretket.fi
Kotisivu:
http://www.vuoristoretket.fi
kiipeilyurheilijat